Lisää joustoa perhevapaisiin

Lisää joustoa perhevapaisiin

Perhevapaista on vaikea keskustella neutraalisti, sillä ollaan herkän asian äärellä: puhutaan lapsista ja perheiden valinnoista. Ymmärrän pienten lasten äitinä keskustelun herättämät tunteet ja huolet, mutta asiassa on silti kyettävä katsomaan omaa perhettä pidemmälle. Tarkoituksena ei ole arvostella yksittäisten perheiden valintoja, vaan puhua laajemmin nykyjärjestelmän ongelmista: palveleeko nykyinen malli työelämän tasa-arvoa parhaalla mahdollisella tavalla, miten se vaikuttaa työllisyyteen ja toisaalta lapsiin? Koen äitinä ja kansanedustajana velvollisuudekseni varmistaa, että kun omat tyttäreni joskus pohtivat työn ja perheen yhteensovittamista, on heillä käytössään aidosti tasa-arvoinen ja joustavasti yksilölliset tarpeet huomioiva perhevapaajärjestelmä. Naisten ei pitäisi joutua pohtimaan, ainakaan yhtään sen enempää kuin miesten, valintoja perheen ja uran välillä.

”Koen äitinä ja kansanedustajana velvollisuudekseni varmistaa, että kun omat tyttäreni joskus pohtivat työn ja perheen yhteensovittamista, on heillä käytössään aidosti tasa-arvoinen ja joustavasti yksilölliset tarpeet huomioiva perhevapaajärjestelmä.”

Otetaan faktat esiin: nuorten naisten työllisyys on Suomessa selvästi alhaisempi kuin muissa Pohjoismaissa. Vanhempainvapaata ja kotihoidontukea käyttävät nykyisin pääsääntöisesti vain äidit – THL:n laskelmien mukaan yhdeksän viikon isyysvapaan lisäksi pidettävää vanhempainvapaata tai kotihoidontukea käyttää vain noin 3 prosenttia isistä. Epätasainen hoitovapaiden jakautuminen saa kaikki nuoret naiset näyttäytymään työnantajien silmissä riskisijoituksena ja heikentää kollektiivisesti naisten työmarkkina-asemaa. Pitkät hoitovapaajaksot kotona heikentävät äitien palkkakehitystä sekä eläkettä ja ovat erityisen haitallisia naisille, joiden työmarkkina-asema on jo entuudestaan heikko esimerkiksi koulutuksen ja kielitaidon puutteen vuoksi. Varhaiskasvatus on tutkimuksen mukaan koulutusmuodoista vaikuttavinta oppimiserojen tasaamisessa ja siitä hyötyisivät usein eniten juuri ne lapset, joita nykyisin hoidetaan pisimpään kotona. Vaikka kotonakin lapsi voi oppia ja saada hyvää kasvatusta, monille pedagogisesti suunnitellusta toiminnasta on hyötyä.

”Nuorten naisten työllisyys on Suomessa selvästi alhaisempi kuin muissa Pohjoismaissa.”

Nykyjärjestelmäämme voi tuskin väittää täysin ongelmattomaksi. On kuitenkin liian yksinkertaista yrittää ratkaista edellä lueteltuja ongelmia vain puhumalla kotihoidontuen lopettamisesta – tarvitaan laajempi perhevapaiden remontti. Tällä hetkellä lapsen syntymän jälkeen äidille on varattu kolme kuukautta äitiysvapaata, isälle noin yhdeksän viikkoa isyysvapaata ja vanhemmat voivat jakaa keskenään vanhempainvapaan noin 5 kuukautta. Paperilla järjestelmämme on siis hyvin tasa-arvoinen, vaikka käytäntö kuitenkin on toinen. Kun lapsi on noin 9-10 kuukauden ikäinen, perhe valitsee päivähoidon ja kodin väliltä. Moni vanhempi kokee lapsen olevan tällöin vielä liian pieni päiväkotiin. Kyse ei välttämättä ole varhaiskasvatuksen laadusta, sillä pienten ryhmissä on pienet ryhmäkoot ja ryhmissä on ammattitaitoiset kasvattajat. Perheiden valintaa ei helpota asiantuntijoiden erimielisyys sopivasta iästä aloittaa päivähoidossa. Valintatilanteissa kotiin jää useimmiten kotihoidontuella äiti.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Ensimmäinen askel on joustavoittaa perhevapaiden käyttöä. Laki takaisi jatkossakin kaikille oikeudet vapaisiin, mutta perheillä ja työnantajilla pitäisi olla mahdollisuus sopia paikallisesti vapaiden käytöstä. Esimerkiksi vanhempain- ja isyysvapaan pitäisi pystyä jakaa pidettäväksi muutamana päivänä viikossa. Tällöin molemmat vanhemmat voisivat olla sekä töissä että kotona. Joustoista hyötyisivät sekä perheet että työnantajat.

Seuraava askel olisi lisätä isälle kohdennettuja vapaita vastaamaan äitiysvapaan pituutta. Kolmas askel olisi pidentää perhevapaiden kokonaiskestoa kohti Ruotsin puoltatoista vuotta. Pidennys voitaisiin rahoittaa leikkaamalla kotihoidontukea asteittain tai SAK:n mallin mukaan muuttaa lisäkuukaudet kaikille saman suuruiseksi hoitorahaksi, joka olisi kuitenkin nykyisensuuruista kotihoidontukea merkittävästi avokätisempi.

”Ensimmäinen askel on joustavoittaa perhevapaiden käyttöä. Seuraava askel olisi lisätä isälle kohdennettuja vapaita vastaamaan äitiysvapaan pituutta. Kolmas askel olisi pidentää perhevapaiden kokonaiskestoa kohti Ruotsin puoltatoista vuotta.”

Nykyiseen valintatilanteeseen – kokonaan töissä tai kotona – verrattuna joustojen lisääminen vanhempainvapaisiin avaisi perheille todellisen valinnanvapauden ja mahdollistaisi molempien vanhempien osallistumisen sekä lastenhoitoon että työelämään. Uusia perhevapaamalleja arvioitaessa myös perinteisestä ydinperheestä poikkeavat mallit tulisi huomioida nykyistä paremmin. Muutosten rinnalla myös varhaiskasvatusta olisi edelleen kehitettävä.

 

Sari Multala