Perheet palveluiden keskiöön

Perheet palveluiden keskiöön

Kahden pienen lapsen äitinä ja kansanedustajana tasapainoilu työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseksi on minulle varsin tuttua. Tiedän, että yksi kadonnut kurahanska voi pistää koko perheen aamun aivan sekaisin. Niitä aamuja, joina juoksen töihin hikisenä ja muutaman minuutin myöhässä on, ja tulee pitkään olemaan enemmän, kuin niitä aamuja, joina joisin aamukahvini rauhassa ja olisin aamupalaverissa paikalla ensimmäisenä.

Palo työelämään on monella pienen lapsen vanhemmalla kova, eikä sen tulisi olla tavoitteena ristiriidassa lapsiperhearjen kanssa. Siihen tarvitsemme kuitenkin tukea. Itselleni merkityksellistä on se, että tiedän työpäivän aikana lasteni saavan osakseen hyvää hoivaa ja laadukasta varhaiskasvatusta. Päiväkodissa on heille tärkeitä aikuisia, jotka tuntevat lapseni yksilöinä, ja joilla on aikaa kuunnella ja ohjata heitä. Voin jatkaa matkaani aamupalaveriin luottavaisin mielin.

Kokoomus on tänään julkaissut eduskuntavaaliohjelmansa – perheiden palvelut ovat tärkeässä roolissa

Mielestämme palvelut ovat olemassa ihmisiä varten. Meidän on rakennettava perheiden palveluita lasten ja heidän vanhempiensa tarpeista lähtien. Työn ja perheen yhteensovittamista on tuettava laadukkailla, joustavilla ja oikea-aikaisilla palveluilla, sekä kannustavalla tukipolitiikalla.

Kokoomus haluaa, että perhevapaauudistus toteutetaan seuraavalla hallituskaudella. Vanhemmuuden vastuun on jakauduttava nykyistä tasaisemmin. Kannustavalla perhevapaamallilla edistetään isien oikeutta jäädä perhevapaille ja tuetaan tasa-arvoa työmarkkinoilla. Itse kannatan myös sitä, että voisimme tulevaisuudessa paikallisesti sopia joustavasta perhevapaiden käytöstä työnantajien kanssa.

Esitämme, että esiopetus laajennetaan kaksivuotiseksi alkaen 5-vuotiaasta. Laadukas ja pedagoginen varhaiskasvatus on jokaisen lapsen oikeus. Varhaiskasvatus vaikuttaa positiivisesti myöhempään koulupolkuun, se tasaa tutkitusti sosioekonomisesta taustasta johtuvia eroja, sekä vahvistaa lapsen vuorovaikutustaitoja, ja niitä taitoja, joita kouluun mentäessä tarvitaan.

Meille tärkeää on neuvoloiden ja päiväkotien saumaton yhteistyö. Yhteistyöllä vahvistetaan perheiden tukiverkkoa. Varmistetaan, että jokainen lapsi saa tukea ja riittäviä palveluita oikea-aikaisesti. Sujuva tiedonsiirto takaa sen, että pystymme tunnistamaan esimerkiksi erilaisia oppimisen haasteita jo varhaisessa vaiheessa.

Varhaiskasvatukseen on luotava oma varhaisen tuen malli. Jo päiväkodissa voidaan havaita mahdolliset oppimisen haasteet. Oikea-aikaisesti saatu riittävä tuki on kaikista vaikuttavinta. Sen takia haluamme, että haasteisiin puututaan heti, kun ne havaitaan.

Laadukas varhaiskasvatus on ennen kaikkea osaavien varhaiskasvatuksen ammattilaisten ansiota. Varhaiskasvatuksen opettajien koulutusmääriä lisäämällä takaamme sen, että tulevaisuudessa meillä on riittävästi pedagogisia opettajia, jotka pystyvät tukemaan lapsten kasvua ja kehitystä koulupolun alkutaipaleella. Lapset oppivat herkkyysvuosinaan leikin kautta monia eri asioita, mutta myös leikissä näkyy ammattilaisen kädenjälki ja ohjaus. Tuetaan sitä.

Lapsuuden merkitys tulevaisuuden polulle on suuri. Siksi lapset ja perheet on otettava palveluiden keskiöön

 

Sari Multala

Kokoomuksen eduskuntavaaliohjelma luettavissa kokonaisuudessaan tästä.