Eduskunnassa valiokunnat tekevät neljän vuoden aikana kaksi matkaa: yksi lyhyempi Euroopan matka ja toinen hiukan pidempi kaukomatka. Matkojen tavoitteena on rakentaa yhteyksiä muiden maiden saman alan poliittisiin ja muihin toimijoihin, ottaa oppia muilta ja/tai viedä meidän tietämystämme ulkomaille.
Ympäristövaliokunnan matkamme suuntautui Venäjälle, missä tutustuimme erityisesti Itämeren tilaan vaikuttaviin hankkeisiin. Vuosi 2017 on Venäjällä julistettu ympäristönsuojelun ja ekologian vuodeksi. Ympäristövuoden suunnitelmassa on yli 200 toimenpidettä ja tapahtumaa. Pitkään huolta on aiheuttaneet muun muassa jätevesien päästäminen Itämereen puhdistamattomina, mikä on osaltaan lisännyt Itämeren ravinnekuormaa ja rehevöitymistä merkittävästi. Pääsimme näkemään, mikä tilanne tällä hetkellä on. Tässä pieni päiväkirjanmuotoinen matkaraporttini.
Tiistai:
Matkamme alkoi Pietarista, missä vierailimme ensin Pietarin lakia säätävässä kokouksessa Zaksissa. Päätöksenteko Zaksissa koskee paikallisia asioita ja muiden alueiden tilanteesta kysyessämme vastaus oli ympäripyöreä. Tällä hetkellä Leningradin alueen suurimmat haasteet liittyvät Krasnyi Borgin vaarallisten jätteiden kaatopaikan kunnostamisen sekä ylipäänsä jätteiden lajittelun, sijoittelun ja kierrätyksen. Pietarin ympäristön kaatopaikat ovat ääriään myöten täynnä eikä uusista ole tietoa. Lajitteluvelvoitetta- tai edes mahdollisuutta ei tällä hetkellä ole. Tavoitteet ovat nykytasoon nähden merkittävä parannus, mutta vielä kaukana Suomen ja EU:n tavoitteista. Konkreettisia toimenpiteitä ei juurikaan vielä osattu mainita. Ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Satu Hassi käytti puheenvuoron, jossa pääviestinä oli se, että Suomi tavoittelee tilannetta, jossa jätettä ei päätyisi lainkaan kaatopaikoille. Ympäristön kannalta Krasnyi Borg on tämän hetken kriittisin haaste, jonka ratkaisua tällä hetkellä vaikeuttaa erityisesti rahoitusongelmat. Pietarin kaupunki on tehnyt tiekartan, jonka mukaan kunnostus pyrittäisiin toteuttamaan vuoteen 2025 mennessä. Ekokem on myös luovuttanut kokonaisvaltaisen suunnitelman ongelmien ratkaisemiseksi. Toivoa sopii, että kunnostuksessa päästään eteenpäin pian, sillä altaissa on 1,5-2 miljoonaa tonnia nestemäisiä ja kiinteitä vaarallisia jätteitä, joiden tarkkaa koostumusta ei tunneta.
Seuraavaksi söimme lounasta Pietarin juuri toukokuun alussa aloittaneen pääkonsulin Anne Lammilan residenssissä, ja tapasimme samalla ympäristönsuojeluun suuntautuneiden kansalaisjärjestöjen edustajia. Joidenkin kansalaisjärjestöjen tilanne Venäjällä on tällä hetkellä todella hankala uuden lain säätämisen myötä. Jos järjestö on saanut rahoitusta ulkomailta tai muutoin toiminut lainvastaisesti, voidaan järjestö listata ulkomaiseksi agentiksi. Tällaisia järjestöjä on tällä hetkellä noin sata yhteensä 2000 järjestöstä. Keskustelussa nousi esiin muun muassa Nord Stream 2 -kaasuputkihankkeen Suomenlahden eteläpuolen rantautumispaikka. Toinen ehdotetuista paikoista sijaitsee alueella, johon kohdistuu useita suojelutavoitteita. Keskustelimme Venäjän ympäristönsuojelun tilasta ja suurimmista haasteista. Erittäin mielenkiintoinen tapaaminen, joka avasi hyvin tilannetta ja avoimen keskustelun haasteita.
Päivän viimeinen vierailu oli Pietarin vanhaan jätevesien puhdistuslaitokseen Vodokanaliin, josta oli tehty koulutuskeskus ja museo. Aiemmin Pietarin jätevedet laskettiin suoraan Itämereen, nyt jätevesien puhdistaminen yltää 98 prosenttiin. Suomi on tukenut Pietarin vesihankkeita yhteensä 38 miljoonalla eurolla 1990-luvun alusta lukien. Lapsille järjestetään keskuksessa ympäristökasvatusta ja kerrotaan veden tilaan vaikuttamisesta. Hienoa oli kuulla, että Pietarissa on aloitettu ympäristökasvatus myös kouluissa – näkemämme perusteella voi kuitenkin todeta, että kunnianhimon tasoa on varaa vielä nostaa roimasti.
Keskiviikko:
Aamulla tutustuimme Pietarin patojärjestelmään, jonka tavoitteena on tasata vedenpinnan vaihtelua Nevalla. Patoa alettiin rakentaa jo neuvostoaikana, mutta se valmistui vasta vuonna 2011. Käytännössä rakennustyöt jouduttiin aloittamaan 2000-luvulla lähes alusta, sillä välissä oli pitkä aika, jolloin rakentaminen ei edennyt ja tänä aikana teknologia oli kehittynyt merkittävästi. Nyt sulkuja on käytetty 13 kertaa estämään lähinnä myrskyistä johtuvaa veden nousua. Laatokalta tuleviin jäiden sulamisesta aiheutuviin tulvavesiin pato ei tarjoa ratkaisua, mutta niitäkin voidaan paremmin ennakoida tarkkojen sääennusteiden avulla ja täten kaupungissa varautua tilanteisiin paremmin.
Padon jälkeen jatkoimme matkaa lounaan kautta Bronkan satamaan, joka on Pietarin sataman etäasema. Tällä pyritään vähentämään Pietarin sataman ruuhkaa. Satama on rakennettu tulevaisuutta varten ja tämä näkyi: sataman pinta-alasta käytössä oli ehkä noin viidennes.
Viimeinen etappi Pietarin alueella oli Nesteen terminaali Bronkan sataman vieressä. Pääjohtaja Arvo Ruotsalainen kollegoineen esitteli meille terminaalin toimintaa. Täällä kävi selvästi ilmi se, että Venäjällä monet ympäristönormit ja erityisesti veden puhdistukseen liittyvät ovat todella kovia, EU:n vaatimistasoa huomattavasti kovempia. Normit ovat kuitenkin enemmän tavoitteita kuin varsinaisia rajoja ja se, miten tiukasti näissä pysymistä seurataan saattaa vaihdella merkittävästi. Uusiutuviin tai vähäpäästöisiin polttoaineisiin siirtyminen ei ole Venäjällä vielä keskustelussa tai ajankohtaista. Vaikka esimerkiksi sähköautojen latauspisteitä tulisi olla kaikilla bensa-asemilla, Arvo arveli sähköautoja olevan koko Pietarin alueella kaksi kappaletta. Illalla siirryimme Kalingradiin.
Torstai:
Kaliningrad on monella tapaa poikkeuksellinen alue Venäjällä. Sijainti Itämeren rannalla Liettuan ja Puolan välissä on Venäjälle strategisesti tärkeä. Alue kuului Saksalle vielä reilu 70 vuotta sitten ja oli alkuperäiseltä nimeltään Koningsburg. Tämä näkyy edelleen alueen arkkitehtuurissa ja nimissä, vaikka vaikutuksia on pyritty tahallisesti häivyttämään. Alueen yliopisto on kuitenkin nimetty Immanuel Kantin mukaan.
Vierailumme Kaliningradissa alkoi bussimatkalla kohti pari vuotta sitten valmistunutta vedenpuhdistuslaitosta. Tässä laitoksessa puhdistetaan kolmen rannikkokaupungin (68000 asukasta) vedet, jotka aiemmin valuivat suoraan puhdistamattomina Itämeeen. Kalingradin kaupungin suuren vedenpuhdistamon virallisia avajaisia vietetään kesäkuun alussa. Laitos on jo käytössä ja näiden uusien puhdistamojen myötä Kaliningradin alueen vesistä puhdistetaan 78 prosenttia, kun luku vuonna 2015 oli vain 26%. Kalingradissa täytetään nyt Itämeren suojelukommisio HELCOMin normit niin hiukkasmäärien, forforin kuin typenkin osalta, mutta Venäjän tasosta oltiin vielä vähän perässä. Lietteistä tehdään tulevaisuudessa biolannoitetta, jota aiotaan myydä eteenpäin. Tämä on mahdollista, koska liete ei sisällä raskasmetalleja. Näkemämme laitos edusti viimeisintä teknologiaa ja koko laitos oli hyvä esimerkki kiertotaloudesta. Tämän mahdollisuuden näkeminen laajemmin liiketoimintamahdollisuutena on Venäjällä vielä alkutekijöissä. Kalingradin puhdistamon valmistuminen on koko Itämeren kannalta merkittävä saavutus, joka parantanee eteläisen Itämeren tilaa entisestään. Fosvorikuorman arvioidaan pienenevän 120 tonnilla ja biologisen hapenkulutuksen 7800 tonnilla ja typpipäästöjen 300 tonnilla vuodessa.
Iltapäivällä vierailimme Kuurinkynkään kansallispuistossa, joka on UNESCOn maailmanperintökohde. Kyse on kahden niemimaan väliinmuodostuneesta ’’hiekkapadosta’’, joka erottaa laguunin valtamerestä. Tälle kannakselle on kasvanut puita ja siellä on ollut asutusta jo vuosisatoja. Kansallispuiston yli vaeltaa suuri määrä muuttolintuja ja siellä sijaitsikin yksi Euroopan suurimmista lintujenrengastusasemista. Jos joskus päädyt Kalingradiin, täällä kannattaa ehdottomasti käydä. Kauniissa luonnonpuistossa olisi viihtynyt pidempäänkin.
Viimeinen vierailukohteemme oli Kalingradin kaupungin parlamentti, jossa keskustelimme ajankohtaisista ilmasto- ja ympäristökysymyksistä. Venäläiset kollegamme olivat ymmärrettävästi ylpeitä uusista vedenpuhdistuslaitoksistaan. Kuten Pietarissakin, täälläkin monet muut ympäristökysymykset ovat edelleen ratkaisematta. Venäjällä puhutaan nyt kierrätyksen edistämisestä ja jätehuollon uudistamisesta, mutta ei lainkaan siitä, miten jätteen syntyä voitaisiin vähentää. Itämeren kannalta on otettu isoja askelia parempaan suuntaan, mutta edelleen esimerkiksi Viipurin alueen vedet laskevat lähes sellaisenaan mereen. Työtä riittää tehtäväksi useiksi vuosikymmeniksi eteenpäin.
Sari Multala